Mailattaret kärsivät tappion Tampereella, mutta juhannustaioista löytyi uusi vire - "Oikeat naiset oikeilla paikoilla"

29.06.2024

Manse PP osoittautui odotetun kovaksi vastukseksi

19.6. Mailattaret matkasivat Tampereelle Manse PP:n vieraaksi. Odotettavissa oli kova ottelu sarjataulukon kärkeä vastaan. Tamperelaiset tekivät vaasalaisten pelistä vaikeaa, sillä Mailattaret onnistuivat tuomaan koko ottelussa vain kaksi juoksua. Molemmat juoksuista tulivat ensimmäisessä jaksossa.  

Joukkueenjohtajan Pekka Mäntymaan mukaan ottelu Mansea vastaan oli selviytymistä vajaalukuisella joukkueella. Tamperelaiset pelasivat laadukasta pesäpalloa ja löivät paljon ottamattomia lyöntejä ottelussa.

-  Mansea vastaan ei päästy omalle tasolle ja annettiin liikaa vastustajalle ilmatteeksi, kommentoi Juulia Kuoppala tappiota.

Ottelu kirjattiin Manse PP:n hyväksi lukemin 2–0 (10–2,5–0).

Ykköspalkittu ottelussa oli Kuoppala ja kakksopalkittu Ella Mäkelä.

Juhannus tauko teki terää Mailattarien pelille

Pienen juhannustauon jälkeen Mailattaret pääsivät tositoimiin kotikentällä 25.6. Hyvinkäätä vastaan pelatussa ottelussa. Helteinen sää houkutteli Hietalahden stadionille 620 päisen yleisön ja ainekset upeisiin suorituksiin oli taattu.

Mailattaret tarjoilivat yleisölle parastaan, kun ensimmäisessä jaksossa juoksuja onnistuttiin tuomaan kahdeksan. Vastustaja ei pystynyt kahdella juoksulla vastaamaan kotijoukkueelle. Mailattaret veivät ensimmäisen jakson selvästi.

Toisessa jaksossa oli hiljaisempaa juoksujen suhteen. Kotijoukkue onnistui tuomaan näistä jakson ainoan ja näin ollen Mailattarien voitto oli varmistettu. Toisen jakson ainoa juoksu syntyi, kun Mäkelä löi ja Riikka Polso toi.

-  Ulkopeli on ollut tasapainoista siitä saakka, kun oikeat naiset on saatu oikeille pelipaikoille.  Saatiin hyvin hanat auki sisäpelissä ja ruuti oli kuivaa, kommentoi Inka Ronkainen.

Mailattaret voittivat ottelun lukemin 2–0 (8–2,1–0).

- Juhannuksen jälkeen peli Tahkoa vastaan oli yksi kesän parhaista. Ulkopeli oli lukkari Veera Tyynelän johdolla erittäin laadukasta ja sisäpelissä koko joukkue sai hienoja onnistumisia, kommentoi Mäntymaa joukkueen onnistumista.

Ottelun ykköspalkittu oli Tyynelä ja kakkospalkittu Ada Karlsson.

Vaikeudet alkavat olla historiaa

Superpesiskausi on ollut pian jo kaksi kuukautta käynnissä. Mailattarien alkukaudesta havaitut vaikeudet ulkopelissä alkavat olla takana päin ja tulevaisuus näyttää lupaavalta. Tällä hetkellä Mailattaret löytyvät sarjataulukosta sijalta 8. 13 ottelulla ja 13 pisteellä. Kärjestä löytyy tuttu kolmikko. Manse PP johtaa runkosarjaa 35 pisteellä ja perästä löytyvät Seinäjoki 29 pisteellä sekä Lapua 27 pisteellä.

-  Kausi on ollut nousujohteinen ja varsinkin ulkopeli on parantunut tosi paljon. Sisällä saadaan hyvin tilanteita tehtyä ja viime peleissä ollaan näytetty jo myös meidän kovaa lyöntivoimaa, kommentoi Kuoppala joukkueen nousujohteista kautta.

Seuraavan ottelun Mailattaret pelaavat 3.7. kello 18 Hietalahden pesisstadionilla, jolloin vieraaksi saapuu Hamina.

 

Teksti: Wilma Lakanen

Kuva: Pasi Kettunen

26.04.202511.5. asti verkosta kausikortit!
10.04.2025Pasi Kettusen urheilukuvat esillä
10.04.2025VaasaPohjanmaa:n juttu Mailattarista
04.04.2025Vaasan Sähkön Ylihyvä Urheilupäivä!
11.03.2025Mailattaret Saarikentällä Vimpelin pesisfestivaaleilla!
05.03.2025Kesäduuni OP:n piikkiin!
05.03.2025Mailattaret nyt mukana Osuuskauppa KPO:n Kannustajat-toiminnassa!
16.02.2025In memoriam Harry "Limppu" Lindgren 1951-2025
21.01.2025Mailattaret etsii vapaaehtoisia
13.01.2025Sarjaohjelma 2025 julkaistu

Siirry arkistoon »